Anteeksiannettu - unohdettu

Joskus annamme anteeksi toiselle, mutta kuitenkin muistelemme mennyttä. Tällainen saa vasta umpeutuneen haavan tulehtumaan uudestaan. Kun kieltäydymme unohtamasta vääryyttä, aiheutamme helposti synnin uusiutumisen.

Yhtä vinoutunutta on anteeksiantomme silloin, jos se on ehdollista. Kun annamme meitä vastaan rikkoneen ymmärtää, ettähän saa anteeksi, jos tästä lähin käyttäytyy toisin, on kuin riiputtaisimme miekkaa hänen yläpuolellaan.

Meidän on annettava anteeksi niin kuin Jumala antaa. Meidän on annettava anteeksi ja sitten unohdettava, että mitään anteeksiannettavaa on koskaan tapahtunutkaan.

Monet nautiskelevat muistellessaan kärsimiään vääryyksiä ja epäoikeudenmukaisuuksia. He kokevat kummallista nautintoa kuvitellessaan olevansa marttyyreja. Tästä syntyy kaunaa. Anteeksi antamalla ja unohtamalla vältyt itsesääliltä ja kaunalta.

Meidän on opittava antamaan anteeksi myös itsellemme. Aivan liian usein kidutamme itseämme tuomitsemalla ja syyttelemällä itseämme jostakin synnistä, vaikka itse synti olisi jo tunnustettu ja siitä luovuttu. Mikään katumus tai häpeä ei muuta menneisyyttä.

Jos olemme tehneet väärin, voimme korjata asian ainoastaan pyytämällä anteeksi ja tekemällä parannuksen. Jos menettelymme on vahingoittanut toisia, meidän on tietysti pyydettävä anteeksi ja kykymme mukaan korvattava aiheutunut vahinko. Mutta kun sen olemme tehneet, ei enää mitään tarvitse tai voi tehdä.

T. A. Hegre

(Airut 6/90)