Anteeksisaamisen rikkaus

Paavali kirjoittaa, ettei hän omista mitään, mutta kuitenkin kaiken (2 Kr 6:10). Kun joku väittää omistavansa kaiken, se kuulostaa korvissamme vähintäänkin liioittelulta, ellei peräti täysin katteettomalta. Jos Paavalin väite tuntuu meistä ristiriitaiselta, emme ehkä tunne Jumalaa kyllin hyvin.

Kun rikkaus kiehtoo

Uutta testamenttia lukemalla voimme havaita, että Paavali oli luotettava mies ja puhui vain sen, mitä Pyhä Henki oli opettanut hänelle (1 Kr 2:13). Hän kirjoitti omasta kokemuksestaan rehellisesti ja avoimesti. Silti oma elämämme saattaa tuottaa aivan päinvastaisen todistuksen kuin Paavalin.

Vaikka Pyhä Henki ilmoittaa meille, että samat hengelliset rikkaudet voivat olla meidänkin osamme, ilmoitusta on vaikea ottaa vastaan. Jokaisella meillä on halu omistaa runsaasti aineellista hyvää.

Tämän maailman rikkaudet kiehtovat mieltämme, ja usein käytämme koko elämämme niiden haalimiseen. Kuinka paljon hyödyllisempää olisikaan, jos etsisimme ensin Jumalan valtakuntaa ja vanhurskautta (Mt 6:32-33).

Jos huomaamme, ettemme vielä omista kaikkea Paavalin tavoin, meillä on kenties jotakin pois pantavaa. Saatamme ymmärtämättömyydessämme asettaa jonkin asian Jumalan edelle, yritämme omin voimin tehdä parannusta tai olemme yksinkertaisesti niin ylpeitä, ettemme kestä lähteä Jumalan kouluun.

Oma ponnistelu pois

Älkäämme enää riippuko kiinni turhuudessa. Irrottakaamme otteemme kaikesta omatekoisesta, sillä silloin Jumala voi antaa meille lahjansa. Kun itsellämme ei enää ole mitään, Pyhä Henki avaa hengelliset silmämme näkemään syntien anteeksisaamisen rikkauden. Taivaalliset aarteet tulevat osaksemme yksin armosta, uskon kautta (Tt 3:4-7).

Moni meistä kyselee, miksei saavuta Raamatussa luvattua voittoelämää, puhtautta ja pyhyyttä. Ratkaisu ongelmaan on yksinkertainen, mutta kova. Vaikka sydämemme kaipaa Jumalan läheisyyteen, saatamme silti elätellä pienen pientä toivonpoikasta, että pyhittyisimmekin omien ponnistelujen avulla.

Luotamme liikaa omiin hyviin päätöksiimme. Pakotamme itsemme ihmisen tekemään hengelliseen muottiin, jonka kuvittelemme tekevän meistä pyhiä. Harjoitamme hartautta, ankaraa itsekuria ja sanantutkistelua omassa, emme Pyhän Hengen voimassa.

Roomalaiskirjeessä kohtaamme miehen, joka kamppaili tarmokkaasti ja oli vakaasti päättänyt elää voittoisaa elämää. Kovin pitkälle hän ei ehtinyt päästä kun joutui tunnustamaan: "Sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen." (Rm 7:19.)

Paavalin ongelma

Mikä Paavalin elämässä oli vikana? Eikö hän ollut tarpeeksi tosissaan? Paavalin ongelma oli siinä, ettei hän ollutkaan vielä luovuttanut kaikkea Jumalalle. Hän luotti itseensä ja tahdonvoimaansa. Vasta kun kaikki oli häneltä riisuttu, tapahtui ihme:

"Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta!" (Rm 7:24-25.) Kun kaikki lihallinen tippuu pois, tilalle tulee Jumalan taivaallinen armo. Inhimillisesti katsottuna olemme saattaneet menettää kaiken, mikä oli meille arvokasta, mutta tilalle on astunut taivaallinen kuninkaamme, Jeesus Kristus.

Kun meillä on Jeesus, meillä on kaikki, mitä tarvitsemme. Paavali vakuuttaa kolossalaiskirjeessään: "Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti, ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää." (Kl 2:9-10.)

Jumala antaa parasta

Jumala on uskollinen. Hän ei anna meidän juosta toiseksi parhaan perässä, kun hänellä on antaa meille kaikkein parhain. Jos suostumme lepäämään Jumalan kämmenellä ja tunnustamaan sen, että omassa voimassamme olemme hengellisesti voimattomia ja omassa rikkaudessamme hengellisesti köyhiä, Jumala täyttää meidät Hengellään.

Armossaan ja laupeudessaan Jumala johtaa meitä taivastiellämme. Käymme hänen kanssaan läpi koetusten, kiusojen ja vaarojen. Kun tunnemme itsemme avuttomiksi erämaan kuivuudessa ja menetämme viimeisetkin itseluottamuksen rippeet, Herra tulee meille kaikkein rakkaimmaksi. Silloin saamme kuulla hänen sanovan: "Kaikki, mikä on minun omaani, on sinun." (Lk 15:31.)

J.F. Christensen

(Airut 3/96)