Meillä monilla on pintapuolinen käsitys kristillisyydestä. Ajattelemme usein, että uusi Jumalan lapsi voi heti todistaa kaikkien ongelmiensa ratkenneen ja vakuuttaa: "Siitä saakka, kun olen ollut uskossa, elämä on ollut yhtä onnea." Raamattu ei opeta näin.

Tasapaino kärsimykseen

Joudumme kestämään kiusauksia ja vastoinkäymisiä. Kärsimme ja olemme väliin hyvinkin onnettomia. Sen Raamattu kuitenkin lupaa, että jopa murheen keskellä voimme iloita.

Paavali kirjoitti korinttolaisille kärsimyksistään vastakohtien avulla (2 Kr 4:8-10). Ensi lukemalta hänen kirjoituksensa saattaa vaikuttaa ristiriitaiselta, mutta sen taustalla piilee syvällinen viisaus. Meidän ongelmamme on hyvin usein se, ettemme osaa säilyttää tasapainoa kärsimyksen ja ilon välillä.

Raskas mieli saa meistä sellaisen otteen, että emme enää voi hallita sitä. Silloin ihmiset näkevät meissä kärsijän, jolla ei ole toivoa eikä luottamusta Jumalaan. Meidän ei kuitenkaan pidä odottaa itseltämme liikoja eikä kauhistua inhimillisiä tuntemuksiamme.

Jumalan pyhät ovat aina olleet heikkoja. He tietävät, mitä sairaus, pettymys ja ahdistus on, tai millasta on jäädä yksin. Paavali koki kovia, eikä hän peitellyt heikkouksiaan. Hän oli usein masentunut ja ahdistunut, mutta hänellä oli myös vahva usko. Sen avulla hän sai rohkeutta kestää.

Vainon kohteena

Moni alkuseurakunnan uskova joutui vainottavaksi. Pietari kirjoittaa: "Rakkaani, niinkuin outoja ja muukalaisia minä kehoitan teitä pidättäytymään lihallisista himoista, jotka sotivat sielua vastaan, ja vaeltamaan nuhteettomasti pakanain keskuudessa, että he siitä, mistä he parjaavat teitä niinkuin pahantekijöitä, teidän hyvien tekojenne tähden, niitä tarkatessaan, ylistäisivät Jumalaa etsikkopäivänä." (1 Pt 2:11-12.)

Uskon tähden altistumme niin kärsimykselle, pilkalle kuin vainollekin. Koska meistä on Jeesuksen kautta tullut uusia luomuksia, maailma väistämättä ymmärtää meidät väärin. Tässä elämässä olemme outoja ja muukalaisia. Kun maailma näkee eron meidän ja itsensä välillä, se ärsyyntyy. Siksi Paavali varoittikin Timoteusta: "Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi." (2 Tm 3:12.)

Mitä enemmän muutumme Herran Jeesuksen kaltaiseksi, sitä todennäköisemmin kohtaamme vastustusta tässä maailmassa. Jeesus auttoi kärsiviä ihmisiä, paransi heitä, opetti ja saarnasi kylissä. Kaikesta huolimatta häntä vainottiin ja hänestä haluttiin päästä eroon.

Usko ärsyttää

Näennäisestä kiinnostuksestaan huolimatta maailma pohjimmiltaan vihaa Jeesusta ja hänen omiaan. Yhteytemme Jumalaan on kuin piikki uskosta osattoman omassatunnossa.

Ihmisiä ärsyttää, kun uskoon tullut luopuu paheistaan ja hänen elämäntapansa muuttuu. Nuori uskova voi helposti joutua arvostelun ja panettelun kohteeksi. Näin on käynyt kautta kristikunnan historian.

Jos meitä ymmärretään tahallaan väärin tai arvostellaan epäoikeudenmukaisesti, se koettelee luonnollista minäämme. Vielä vaikeamman tilanteen eteen joudumme, jos arvostelija on meille läheinen. On vaikea olla ainoa uskova perhekunnassa.

Paavali tiesi, miltä tuntuu jäädä yksin (2 Tm 4:10). Deemaksen lähtö murehdutti häntä, sillä kukaan ei enää ollut tukena koetuksissa. Paavali oli luullut voivansa luottaa ihmiseen, mutta loppujen lopulta kaikki jättivät hänet.

Kristittyinä emme voi välttyä murheelta. Hyvin usein isku tulee juuri kaikkein haavoittuvimpaan kohtaan. Meidän on ymmärrettävä, miksi niin tapahtuu. On vaarallista jos omaksumme maailman tavan käsitellä vaikeuksia - vaikenemme tai alamme säälitellä itseämme.

Ei sattumalta

Ahdistus ei tule tiellemme sattumalta. Vaikeutemme ei johdu siitä, että maailmanmeno on sellaista kuin on. Vaikka maailma onkin osa ahdistustamme, kärsimyksemme ydin on siinä, että Jumala haluaa kouluttaa meitä.

"Jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa, että teidän uskonne kestävyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta." ( 1 Pt 1:6-7.)

Me vaellamme taivaallisen Isämme silmien alla. Elämällämme on päämäärä. Jumala on luonut meitä jokaista varten oman suunnitelmansa. Hän on kohdistanut katseensa meihin. Meidät on otettu Jumalan perheen jäseniksi, ja olemme perillisiä yhdessä Jeesuksen kanssa.

Jumala haluaa täyttää meissä alkamansa työn. Hänen tarkoituksensa on tehdä meistä Poikansa kaltaisia (Rm 8:29). Herra Jeesus haluaa kantaa meidät Isänsä eteen veljinään ja sisarinaan. Jos emme pidä tätä mielessämme, saatamme eksyä oikealta tieltä.

Uskon varmistukseksi

Saatamme joutua hyvinkin koviin koetuksiin. Rohkenen väittää, että Jumala on jopa suunnitellut niitä meille, jotta oppisimme tuntemaan häntä paremmin. Koska Herra on tehnyt meitä varten suunnitelman, hän haluaa valmistaa meitä suunnitelmansa toteuttajiksi. Ennen tehtävään asettamista voimme olla varmoja siitä, että joudumme koetuksiin. Herra ikään kuin haluaa varmistaa, että uskomme kestää.

Joosefin elämä on lohdullinen esimerkki koetuksista. Aluksi häntä kadehdittiin perheen keskellä. Veljet myivät hänet orjaksi. Orjuudessa Joosef pantiin vankeuteen, vaikkei ollut tehnyt mitään väärää. Kaikki tämä valmensi häntä sille paikalle, jonka Jumala oli varannut hänelle.

Raamattua lukiessamme voimme nähdä, että Herra valmentaa ihmistä suurta koetusta varten sallimalla hänen ensin käydä läpi pienempiä vastoinkäymisiä. Tämä osoittaa erityisen kirkkaasti Jumalan suuren rakkauden meitä kohtaan.

Koska emme millään voi välttyä elämän vaikeuksilta, on hyvä, ettei meidän heti tarvitse kulkea kaikkein korkeimman vuoren harjalle. Vaikka meidän on itse vaikea nähdä omaa parastamme, Jumala näkee sen ja tietää, mikä meille on tarpeen.

Kultaakin kalliimpaa

Pietari kirjoittaa seurakunnalle myös uskon kestävyydestä. Hän vertaa uskoa kultaan. Kulta on kallisarvoista, mutta usko on sitäkin arvokkaampaa. Se kestää ikuisesti, ja sen avulla pääsemme sisälle hengelliseen elämään.

Kullalle on ominaista se, että sitä on jalostettu. Sitä on kuumennettava sulatusastiassa, jotta kaikki kuona puhdistuisi siitä. Näin jäljelle jää vain kaikkein puhtain. Samalla tavoin Jumala jalostaa meidän uskoammekin. Koetusten tulessa uskostamme jää jäljelle kaikkein oleellisin.

Mitä heikommaksi itsemme tunnemme, sitä halukkaammin turvaamme Jumalaan. Yhtenä uskon esikuvana Paavali käyttää Aabrahamin elämää. Mies toivoi, vaikka toivosta ei ollut tietoakaan (Rm 4:18). Vaikka kaikki tosiasiat todistivat Jumalan lupauksia vastaan, Aabraham luotti niihin siitä huolimatta.

Jumalaan on helppo luottaa silloin, kun kaikki menee hyvin. Heikkoutemme on siinä, että alamme heti epäillä Jumalan rakkautta, kun meillä alkaa mennä huonosti. Alamme myös pelätä, että omat epäilyksemme herättävät vain Jumalan vihan, ja että Jumala rankaisee meitä. Kuinka usein saammekaan huomata, että uskostamme puuttuu luottamus Jumalan kaiken kattavaan armoon.

Uskon laatu ilmi

Me tarvitsemme sellaista uskoa, joka ei anna periksi koettelemuksissa. Vaikeat ajat tulevat elämäämme sen tähden, että oppisimme tuntemaan Jumalan hellän huolenpidon. Sinnikäs ja luottavainen usko syntyy suurten puristusten kautta.

Ihmisluonto ei luonnostaan ole kärsivällinen. Kristillisessä vaelluksessamme toimimme usein kuin lapset. Jos emme heti saa sitä, mitä pyydämme, alamme kiukutella ja purnata. Jumalan sana vakuuttaa meille, että kärsimykset, pitkät odotukset ja pettymyksetkin kuuluvat Jumalan tutkimusmenetelmiin. Herra haluaa nähdä uskomme arvon. Tapa, jolla kestämme meille annetut koetukset, todistaa uskomme laadusta. Koetus tuo ilmi, onko uskomme aitoa ja kestävää.

Aivan kuin rohkaistakseen meitä Pietari toteaa, että kärsimyksemme kestävät vain "vähän aikaa". Koetus saattaa olla ankara, mutta se kestää vain jonkin ajanjakson loppuun. Inhimillisesti katsottuna kolmenkymmenen vuoden piina tuntuu ikuisuudelta, mutta Jumalan silmissä on kyse vain hetkestä.

Ahdistuksemme tulevat ja menevät sen mukaan kuin Jumala katsoo hyväksi. Asiaintilat ja olot muuttuvat, ja mekin kouliinnumme muutosten myötä. Jumala tietää tarkalleen, mikä koituu parhaaksemme. Rakastavana Isänä hän tietää, mitä kestämme.

Riemua Jumalan työstä

Älkäämme murehtiko, sillä elämme Isämme kämmenellä. Älkäämme masentuko, sillä koetuksemme kestää vain "vähän aikaa". Taivaallisella Isällä voi olla varattuna meitä varten jotakin hyvää, jokin hengellinen lahja tai vastuullinen tehtävä. Luottakaamme kaikessa häneen.

Ensimmäisessä Korinttolaiskirjessä Paavali opettaa elämän rakentamisesta (1 Kr 3:10-15). Vaikka perustus onkin kaikilla sama, toiset rakentavat puusta, heinistä tai oljista, toiset kullasta, hopeasta tai jalokivistä. Kun Jumalan tuli koettelee rakennusaineet, voidaan nähdä, kenen rakennus kestää.

Meidän uskomme voi osoittautua koetuksen kestäväksi, vaikka se tuntuisikin olevan sinapinsiementä pienempi. Pyhä Henki voi antaa meille koetuksen ahjossa sellaisen voiman, että voimme riemuita siitä työstä, jota Jumala meissä tekee.

Kestävä usko koituu Jumalalle kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi, kun Jeesus Kristus ilmestyy. Silloin Herra verhoaa meidät kirkkaudellaan, ja saamme viettää iankaikkisuuden hänen luonaan. Jumalan armosta voimme koetustenkin keskellä sanoa: "Herra, lähetä elämääni, mitä tahdot. Minä haluan pitää huolen vain siitä, että olen aina sinun lapsesi."

Martyn Lloyd-Jones

(Airut 3/96)